top of page
Etsi
  • Merja Saulamaa

Muuttoaika

Tunnetko ihmisiä, joiden on vaikea asettua aloilleen? Oletko itse sellainen, joka ei helpolla löydä omaa paikkaansa? Kuinka monesti olet muuttanut?


Laskeskelin kerran, että olen muuttanut kaikkiaan 16 kertaa. Se on melko paljon. Mutta tiedän, että moni muuttaa vielä useammin. Syystä tai toisesta.


Minun monet muutot selittyvät opiskeluajan pirstaleisuudella. Keräsin opintoja kasaan monella paikkakunnalla Keski-, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla, kunnes matka vei Kanta-Hämeeseen ja sieltä Pirkanmaalle. Pirkanmaallakin muuttoja ehti tulla muutamia ja vielä kertaalleen Kanta-Hämeen kierros, kunnes elämäntilanne vakiintui ja omakotitalo valmistui pellon reunalle, pieneen maalaiskylään alle puolen tunnin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta.


Viimeisestä muutostani on kulunut jo yli 21 vuotta. On ollut hyvä asettua aloilleen. Koti tuntuu hyvältä ja oikealta paikalta olla ja elää. Minun koti ei muodostu vain seinistä, tavaroista ja siellä asuvista ihmisistä, vaan ympäristöstä, maisemista, tunnelmasta ja ennen kaikkea ympärillä olevista ihmisistä, perheenjäsenistä, naapureista, ystävistä ja kyläläisistä. Koti on enemmän kuin seinät, lämpö ja suoja. Se on tunne, jossa voi levätä.


Perheen elämänkaareen sisältyy muuttoaikoja. Nyt kun oma muuttaminen on rauhoittunut, huomaan, että muuttaminen on silti jatkuvaa. Lapset kasvavat, aikuistuvat ja muuttavat pois. Se on luonnollista ja oikein. Ehkäpä hekin joutuvat useamman kerran pakkaamaan tavaransa, lainaamaan iskän peräkärryä tai äidin isompaa autoa ja siirtämään vähän omaisuutensa paikasta toiseen ennen kun löytävät paikkansa ja asettuvat aloilleen.


Joskus elämä ja työt eivät anna mahdollisuutta jäädä asumaan pitkäksi aikaa samaan paikkaan. Vastaan saattaa tulla tilanne, että rakkaudella ja huolella rakennettu koti on laitettava myyntiin tai vuokralle ja lähdettävä toiselle paikkakunnalle, toiselle puolelle Suomea tai kenties ulkomaille.


Muutto herättää paljon, monenlaisia tunteita. Jollekin se on helppoa, joku ei sopeudu koskaan.

Millaisia tunteita sinä olet kokenut muuttoihin liittyen?

Haikeutta, ikävää, surua, vihaa, kaipausta, jännitystä, innostusta, vapautumista vai kenties jotakin muuta?


Muutto on aina jonkinlainen inventaario. Mitä otan mukaani? Mistä luovun?

Tästä syystä muuttaminen aika-ajoin tekisi kaikille hyvää. Oman elämän inventaario olisi hyvä tehdä säännöllisin väliajoin, vaikka ei muttaisikaan paikasta toiseen.

On hyvä ja tarpeellistakin välillä pysähtyä pohtimaan sitä, mihin olen kiinnittynyt, mikä tai mitkä asiat ovat minulle tärkeitä tai luovuttamattomia.


Lopulta kyse on arvoista. Kuinka lujasti olen kiinni materiassa, omaisuudessa, tietyissä paikoissa tai totutuissa, turvallisissa ympyröissäni? Jos asuinpaikka muuttuu, muutunko minä?


Joitakin vuosia sitten loppusyksystä olin kukkakaupassa hakemassa ties kuinka monetta surukimppua lyhyen ajan sisällä. Kukkakauppias sanoi, että nyt on taas "syysmuuton aika". Hänen havaintojensa mukaan erityisesti moni hauras vanhus "lähtee muuttolintujen kanssa samaan aikaan".


Vaikka onnistuisimme välttämään muuttoja, ja joillakin toki on se mahdollisuus, että voi asua syntymäkodissaan koko elämänsä, yksi muutto meillä kaikilla kuitenkin on edessä.

Se on muutto ajasta iäisyyteen.


Tuo pakollinen, jokaista koskettava muutto saattaa pelottaa, jopa siinä määrin, että sitä ei haluta ajatella. Ajatus väistämättömästä, viimeisestä muutosta herättää monenlaisia tunteita. Marraskuun alkuun sijoittuva vainajinen muistopäivä, isänpäivä ja joulu ovat usein niitä hetkiä, jolloin ajatuksemme liikkuvat niiden luona, jotka ovat muuttaneet täältä näkyvästä maailmasta, ajasta, rajan toiselle puolelle.


Ajatus tai kokemus kuolemasta ja viimeisestä muutosta on nykypäivänä monille etäinen, vieras ja siksi pelottava tai jopa ahdistava. Tämän huomaan asiakkaita kohdatessani. Jotkut tulevat terapiavastaanotolleni siksi, että pelkäävät kuolemaa, kuolema on koskettanut yllättäen tai siihen liittyvät kysymykset ahdistavat siinä määrin, että on tarpeen keskustella niistä jonkun kanssa ja etsiä vastauksia.


Ei ole olenkaan huono asia valmistautua viimeiseen, pakolliseen muuttoon, tutustua siihen ja opetella hyväksymään sellaisia asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Ja toisaalta, huomata ne kaikki asiat, joihin vielä voit itse vaikuttaa. Monesti tällainen valmistautuminen auttaa elämään monin tavoin täydempää elämää.


Itselleni tuo viimeinen muutto tuli entistäkin konkreettisemmaksi reilut kaksi vuotta sitten, kun molemmat vanhempani lähtivät kuukauden välein. Samalla ymmärsin konkreettisesti, että tuossa muutossa on ratkaiseva ero kaikkiin muihin mahdollisiin muuttoihin. Muuttaja ei palaa koskaan ja loppusiivouksen tekee joku muu.


Iloa ja valoa sinulle loppuvuoden pimeneviin päiviin!


Kanssasi kulkemassa kaikissa elämäsi muutoissa,

terapeutti MerjaS


84 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Tuijotuskilpailu - Sietokyvyn aikaikkuna

Sairaalaympäristössä ja ensihoidossa olen kuullut puhuttavan aikaikkunasta. Joku tehtävä tai operaatio tulisi hoitaa tietyn ajan kuluessa, jotta potilasta voidaan vielä auttaa. Jos tuo aikaikkuna ehti

Ihmisen pitkä pentuaika

Eläinkunnassa eri lajit huolehtivat poikasistaan hyvin erimittaisia ajanjaksoja. Jotkut, erityisesti nisäkäslajit, huolehtivat poikasistaan pidempään, mutta joillakin lajeilla poikaset jäävät heti syn

bottom of page