"Ihminen ei huku siihen, että sukeltaa veteen, vaan siihen että jää veden alle." (Paulo Coelho)
Olen vahvasti tunteva ihminen, mutta kaikkien opintojeni ja ikävuosien myötä oppinut mielestäni ihan kohtuullisen hyväksi tunnetaitajaksi. Silti kotona välillä tulee ylilyöntejä suuntaan jos toiseenkin. Asiakkaiden kanssa tunteista ja niiden käsittelemisestä jutellaan tietysti päivittäin. Myös erilaiset hengitysharjoitukset ja "aikalisät" ovat tuttuja niin omasta elämästä kuin keskusteluista terapiassa.
Tunteilla on meille monia tärkeitä tehtäviä:
-ILO vie meitä kohti hyvinvointia , onnellisuutta ja palautumista
-VIHA antaa meille sisua, voimaa ja päättäväisyyttä silloin kun sitä eniten tarvitsemme
-PELKO suojelee, ohjaa turvaan ja pitää meidät vaaroista huolimatta hengissä
-HÄPEÄ auttaa meitä toimimaan sosiaalisesti hyväksyttävästi ja pysymään yhteisössä
-SURU auttaa meitä luopumaan, jotta voimme saada tilalle jotain uutta ja tärkeää
-SYYLLISYYS auttaa meitä huomaamaan, jos olemme toimineet omia tai toisten tarpeita ja arvoja vastaan.
Tunteet kannattaa ottaa kuin viesteinä itselle. Tunteilla on aina jotakin kerrottavaa, ja ne ohjaavat meitä oikeaan suuntaan elämässä. On tärkeää osata "sukeltaa tunteisiin", viipyillä hetki ja poimia viesti talteen, mutta yhtä tärkeää on osata nousta takaisin pinnalle. Jos jäämme huonoihin tunteisiin liian pitkäksi aikaa, on iso riski, että vajoamme syvyyksiin. Joihinkin tunteisiin liittyy suurempi hukkumisvaara kuin toisiin. Tämä varmasti myös vaihtelee yksilöstä toiseen. Minä esimerkiksi tunnistan omasta elämästä kateuden tunteen sellaisena, mihin herkästi "syväsukellan", mutta juuri se on tunteena saanut mua eniten toimimaan kohti omien arvojen mukaista elämää.
Mikä tunne sulle on sellainen, jonka kohdatessa sukellus on herkästi liian pitkä ja meinaat hukkua? Mitä se tunne haluaa kertoa sulle?
